Huh, "kotona"!

Aamu mökillä.

Nyt on hyötyä siitä, että viimeisinä viikkoina Kambodzassa unirytmit olivat hieman kellallaan ja juuri ja juuri jaksoimme puoli yhdeksitoista nousta aamiaiselle. On vain niin mukavaa herätä lähes samoihin aikoihin auringon kanssa - päivässä on jotenkin paljon enemmän tunteja!

Melko jännittävän viimeisen viikon jälkeen kaikki sujui lopulta hyvin ja pääsimme palaamaan Suomeen. Tällä hetkellä viettelemme varsin tyytyväisinä karanteeniaikaa päijät-hämäläisellä mökillä nautiskellen puusaunasta, Game of Thronesista, juustoruisleivistä, kevään tuoksuista ja huussin tyhjentämisestä. Ei paljon muuta saattaisi tällä erää elämältä kyllä toivoakaan.

Näitä on...

...odotettu.

Tuntuu aivan uskomattomalta, kuinka asiamme järjestyivätkään noin viikossa. Suomeen palatessamme automme oli noudettu talvisäilöstä ja se oli pakattu täyteen keliin hieman sopivammilla vaatteilla, erilaisilla viihdejärjestelmillä ja kahden viikon ruoilla. Mahtavalla tavalla majapaikaksemme myös järjestyi mökki koko huhtikuuksi - minkäänlaista omaa asumustahan meillä ei siis missään tällä hetkellä ole, vaan tarkoitus oli toukokuussa palata aluksi sukulaisten nurkkiin. On ollut syvän kiitollinen olo tällaisista ihmisistä lähipiirissämme. Ilman heidän apuaan olisi ollut aika erilainen tilanne ja fiilis tulla kesken kaiken takaisin tyhjän päälle.

Hähhäh, läheiset joutu hamstraamaan meiän puolesta. Ei vaan todella iso kiitos J & J!

Samalla olo on myös helpottunut, että vielä ehätimme Suomeen. Tilanne tuntui kääntyvän muutamassa päivässä aivan päälaelleen. Vielä maanantaina olimme käyneet Vietnamin konsulaatista kyselemässä viisumien mahdollisuutta, ja kun tämä tie sulkeutui, suunnittelimme jatkavamme matkaa suoraan Taiwaniin. Vuorokauden päästä olimme kuitenkin vakuuttuneita, että kotiinpaluu on nyt ainoa vaihtoehto. Moni maa alkoi sulkea rajojaan ja vaatia saapuvilta karanteenia. Viimeinen silaus oli tietenkin se, että Suomi ilmoitti sulkevansa rajat ja kotiin olisi ehdittävä parin viikon sisällä. Saimmekin varattua lennot tiistaille 24.3. Bangkokin kautta.

Aivan ongelmattomasti kotimatkan suunnitelu ei kuitenkaan sujunut. Torstai-iltana ulkoministeriöltä tuli viesti, että Thaimaa vaatii kaikilta matkustajilta terveystodistuksen ja ilmailuliiton sivujen lisätiedoissa mainittiin myös negatiivinen koronatesti. Seuraava huolenaihe olikin, mistä tämän testin saa näin lyhyellä aikavälillä hankittua - varsinkin jos sitä on hakemassa useampi kymmenen muutakin. Päätimme ensin tarkistaa lentovarauksemme, josko sieltä löytyisi lisätietoa. Jostain syystä varauksessamme Phnom Penhin ja Bangkokin välisen lennon tilaksi oli merkitty 'tuntematon' aiemman vahvistettu-merkinnän sijaan. Varauksessa luki, että lennon aikataulu on muuttunut, vaikka kellonaika oli alkuperäinen. Sen syvempien selvittelyjen sijaan päätimme käydä nukkumaan ja odottaa ainakin aamuun. Seuraavana aamuna kuitenkin ryhdyimme jonottamaan Finnairin asiakaspalveluun chatin kautta. Kahden tunnin odottelun jälkeen saimme yhteyden asiakaspalvelijaan, joka kertoi, että lento on peruttu. Meille ei vain oltu ilmoitettu asiasta mitään. Lyhyt kauhun hetki kuitenkin väistyi nopeasti, kun hän kertoi voivansa siirtää meidät Qatar Airwaysin lennolle Dohan kautta Helsinkiin. Qatar ei myöskään vaatisi terveydentilan selvitystä.

Jälkikäteen mietimme, kuinka asiat olisivat edenneet, jos emme olisi huomanneet ja alkaneet itse selvittää asiaa. Infosimme heti myös muutamia saarilla olleita suomalaisia asiasta, ja kävi ilmi, että heidänkin lentonsa eri päivänä samalla reitillä oli peruttu. Vaihtoehtoinen kotimatka järjestyi onneksi heillekin.

Viimeinen viikko Kambodzan paratiisisaarella oli siis kaiken kaikkiaan melko stressintäyteinen. Vaikka kaikki lopulta sujui hyvin, epätietoisuus tilanteen kehittymisen suhteen nakutti jatkuvasti takaraivossa. Tarkoituksena oli snorklailla ja sukellella, mutta olo oli kaiken aikaa niin stressaantunut, ettei meren äärelle oikein osannut rentoutua. Totesimme, että kenties ei ole paras mahdollinen ajatus mennä meren pohjaan pohtimaan mahdollisen hukkumiskuoleman lisäksi vielä koronaakin. Saariviikko oli siis melko ristiriitainen: oma mielentila ei sopinut lainkaan yhteen rentoon rantatunnelmaan, mutta samaan aikaan arki saarella tuntui jatkuvan jokseenkin normaalina. Joka päivä paikalle virtasi myös uusia turisteja nauttimaan valkeasta hiekkarannasta niin kuin mistään epidemiasta ei olisi tietoakaan. Pohdimme, että pienelle saarelle tartunnan sattuessa koko paikka joutuisi varmasti karanteeniin. Sekin olisi tietysti ongelmallista, sillä saarella ei esimerkiksi ollut minkäänlaisia terveydenhuoltopalveluita.

Koh Rong Samloem.

Koirakin oli mennyt ihan sykkyrälle ahdistuksesta.

Myö ei ihan samanlaiseen rentouteen kyetty. Tämä oli selvästi resortin palkattu rantakoira, joka kävi rapsuteltavana ja sitten juoksenteli huolettomana, pötkähti toisinaan päiväunille, lähti aina halukkaiden kanssa uimaan ja viihdytti vieraita jahtaamalla pienten veneiden moottoripärskeitä meressä pomppien.

Tilanteen märehtimistä auttoi kuulumisten vaihtelu illanvieton merkeissä muutamien muiden matkalaisten kanssa, vaikka jälkeenpäin mieleen tulikin kauhea ajatus, että nythän juuri toisten seuraa olisi vältetltävä, vaikka Kambodzassa tapauksia olikin siinä vaiheessa vain muutama kymmenen. Ensimmäisen kerran kuitenkin huoahdimme helpotuksesta, kun matkustusaamuna heräsimme molemmat terveinä. Saarella jatkuvasti muuttuva tilanne kuitenkin leijaili kaiken aikaa ilmapiirissä ja kuulumisia tuli vaihdeltua henkilökunnan jäsenten kanssa. Myös moni heistä asui jossain muualla kuin Kambodzassa. Hieman huolestunut ilmapiiri toki oli, sillä resorttikin oltiin ilmeisesti sulkemassa huhtikuussa, mikä toisaalta tarkoitti monelle työttömyyttä. Monille Aasian turistikaupungeille tilanne onkin vaikea: toisaalta turistien liikkumista halutaan rajoittaa ja ajatellaan, että juuri he ovat tuoneet taudin mukanaan. Phnom Penhissä meillekin asiasta huudeltiin ja toisinaan kavahdettiin kadulla kauemmas. Ymmärrettävää, sillä paljon liikkuvat turistithan tautia pahimmillaan levittävät oireettomina useiden päivien ajan. Samaan aikaan turismin hiljeneminen merkitsee monelle paikalliselle tulojen täydellistä loppumista.

Matkalla takaisin Phnom Penhiin Sihanoukvillen - tai tällä hetkellä ehkä paremminkin "Consturctionvillen" kautta. Kiinalaisrahalla kaupunkiin rakennetaan kovaa vauhtia korkeita hotelleja ja kasinoita sekä asfalttitietä. Kaupungin päätie oli kaivettu useamman kilometrin mitalta auki ja matkanteko oli hidasta ja pölyistä.

 

Lautan ja bussin välissä oli aikaa käydä ihailemassa Sihanoukvillen anatomisesti kenties turhankin tarkkaa leijonapatsasta.

Samalla olemme viestitelleet Balilla tapaamamme kanadalaisen naisen, Alanan, kanssa, joka jäi jumiin Ecuadoriin. Hän on asunut siellä aiemmin ja maa on siinä mielessä tuttu, mutta nyt tilanne oli varsin erilainen. Ecuador oli sulkenut rajat kahden päivän varoituksella, eikä hän päässyt palaamaan enää Kanadaan. Tilanne hänen kohdallaan oli hyvä, oli paikka asua sekä ruokaa ja juomaa saatavana. Samaan aikaan hän kuitenkin oli huolissaan tilanteen kehittymisestä. Hän asui kaupungissa, jossa on paljon turismia ja pohdiskeli sen loppumisen vaikutusta paikallisten elämässä. Alana piti mahdollisena, että tilanteen kärjistyttyä ryöstely ja ilkivalta alkaisivat. Hän oli pohdiskellut paljon myös länsimaalaisten etuoikeuksia, joista harvoin monikaan meistä on kovin tietoinen ennen kuin jotain tällaista tapahtuu. Moni meistä voi vain palata omaan maahansa ja jatkaa elämäänsä ja kärsiä kenties pienistä taloudellisista tappioista, mutta monessa maassa ihmisten elämä muuttuu paljon radikaalimmalla tavalla.

Harmittaahan se, että paluu Vietnamin ihanien ruokien äärelle jää tekemättä, yllätyskäynti Taipeissa kokematta, Kioton kauneus ja Tokion hulina näkemättä. Samaan aikaan olemme erittäin kiitollisia siitä, että olemme kotona ja että meillä on niin mahdottoman hyvä turvaverkko olemassa. Ehkä tällä tavalla päättynyt reissu opetti vielä enemmän jotain myös siitä, kuinka etuoikeutettua elämää sitä todella saakaan elää.

Voi olla, että jossain vaiheessa intoudutaan reflektoimaan reissua kokonaisuudessaan vielä yhden blogitekstin verran. Mutta juuri nyt aiomme vain nauttia karanteenimökkeilystä metsän keskellä ja lähteä saunanlämmitykseen.