Viimeisellä rannalla(?)

Pikainen tervehdys Kambodzan rannikolta. Teillä on sitten siellä poikkeustila ja rajoja laitellaan kiinni. Niin laitellaan Aasiassakin. Eilen varmistui, että Vietnamiin ei päästä - lähetystö ei ottanut edes vastaan viisumihakemuksiamme riippumatta siitä, että ei olla oltu Euroopassa puoleen vuoteen. Viranomaisten hälytyskellot saivat soimaan varmasti paitsi passin myöntäjämaa, myös syyskuussa käytetty Kiinan viisumi. Kummallakaan seikalla ei meidän kohdallamme ole tekemistä korona-alueiden kanssa, mutta toki yksioikoisia sääntöjä on helppo noudattaa.

Olimme varanneet venematkan ja budjettiimme nähden kalliihkon rantamajoituksen Koh Rong Samloemin saarelta Kambodzan lounaisosasta. Päätimme tulla saarelle ja miettiä tulevaa täällä rantatuolissa varpaat hiekassa loikoen.

Ensiminuutit saarella eivät alkaneet kuitenkaan aivan loistavasti. Saavuimme mahtavanoloiseen hotelliin, josta olimme varanneet bungalowin rannalta. Jokunen teksti sitten kirjoittelimmekin ludepohdinnoista ja siitä, miten ollaan onnistuttu kyseiset ötökät hyvin välttämään. Rutiininomaisesti tietenkin tarkastettiin peti ensimmäiseksi nytkin. "Totaa..." ei ole koskaan hyvä merkki toisen suusta. Patjassa näytti olevan jonkinlaista mustaa täplää. No toisesta patjannurkkauksesta sitten löytyi syyllinenkin. Ludehan se. Toisaalta löytö ei ollut yllätys, sillä monta majapaikkaa saarella hylkäsimme juuri runsaiden ludekommenttien vuoksi.

Kaikki kuitenkin sujui erinomaisesti: henkilökunta oli myös järkyttynyt löydöstä ja ymmärsi, mitä toimenpiteitä tilanne vaatii. Majapaikka oli täynnä, joten meille ehdotettiin siirtoa saman firman toiseen paikkaan muutaman sadan metrin päässä. Rantanäkymä menetettiin, mutta tilalle saatiin aamiainen, huonetason korotus ja ötökätön sänky. Kelpaa.

Muutamaa tuntia myöhemmin selvisi, että rantanäkymän puuttuminen on tällä hetkellä pienin murheemme. Paraikaa tilanne siis on se, että moni Aasian maa alkaa myös sulkemaan rajojaan. Varasuunnitelmamme oli mennä Taiwaniin, mutta ilmeisesti tällä hetkellä väärän maan passin kanssa joutuisimme kahden viikon karanteeniin, vaikka emme olekaan tulossa Suomesta. Karanteeni ei houkuta senkään vuoksi, ettei tällä hetkellä ole tietoa siitä, pääsisimmekö palaamaan Suomeen alkuperäisen suunnitelmamme mukaan toukokuun puolivälissä. Suunnitelmallisuus ja ennakointi on mahdollisesti säästänyt matkakulujamme aiemmin, mutta nyt tämä kykenemättömyys ottaa rauhassa ja olla aina suunnittelematta kostautuu. Tietenkään emme ole maksaneet lentojen siirto- tai peruutusmaksuja. Poikkeustilanteessa tosin lentoyhtiöiltä saattaa löytyä joustoa.

Akuuttia tarvetta Suomeen paluuseen ei sinänsä ole. Seuraava sitova asia on töihinpaluu heinäkuun alussa. Välttämättä vaihtoehtona ei kuitenkaan ole jäädä tännekään, jos maat ovat kiinni. Tietenkin me olemme myös niitä potentiaalisia taudinlevittäjiä liikkuessamme.

Selvittelemmekin tällä hetkellä, onko meidän mahdollista siirtää lentojamme Japaniin, vierailla siellä parin viikon ajan ja palata sieltä Suomeen. Toinen vaihtoehto on palata Suomeen jo ensi viikolla suoraan Kambodzasta. Asioiden selvittelyä myös haittaa erittäin hidas nettiyhteys, mikä tosin on hyvin ymmärrettävää pienellä saarella, jonka infra ei ole vielä valtavan kehittynyt. Juuri nyt päätimme kuitenkin pidentää vierailuamme Samloemilla loppuviikon ajaksi ja edes yrittää nauttia valkoisesta hiekkarannasta, valosta, lämmöstä ja ehkä sukeltamisestakin. Stressaaminen hieman syö lomatunnelmaa, ja niin sen ehkä pitääkin. Eihän tämä mikään keveä tilanne ole ja omaa vastuutakin on mietittävä.

Katsotaan loppuviikosta uudelleen.

Kurja rantatoimisto.