Lukuloma

Ennen reissua mielessä oli joitain aktiviteetteja, joita pitkällä virkavapaalla ja reissussa haluaa tehdä. Eräs niistä oli lukeminen. Sitä on onneksi tässä parin kuukauden aikanakin ehtinyt tekemään jo kiitettävissä määrin.

Kotoa molemmille lähti mukaan pienehkö pino pitkäänkin lukemistaan odottaneita opuksia ja hyvä kasa niitä on mukaan tarttunut jo matkan varreltakin. Ilo on tietenkin laittaa luettu kirja takaisin kiertoon jonkun toisen aarteena löydettäväksi. Mm. eräästä pekingiläisen hostellin hyllystä löytyy jo varsin hyvä kattaus suomalaista kirjallisuutta jäljiltämme.

Lukemansa märehtimiseksi, aikamme kuluksi ja toivottavasti teidän iloksenne päätimme raapustaa muutaman sanasen lukemistamme tai äänikirjoina kuuntelemistamme teoksista. Muutamaa tietokirjaa lukuun ottamatta silmien editse tai korvien läpi on lipunut enimmäkseen romaaneja.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Janne: Kiehtovaan saaristolaisympäristöön sijoittuva teos. Hahmojen ajatusmaailmaa osataan kuvailla tarkasti, miljööstä piirtää kuvaa, josta melkein maistaa meriveden suolaisuuden. Kollegan edesottamuksia seurailee myös ammatillisessa mielessä uteliaana.

Katja: Pappi muuttaa sotien jälkeen perheensä kanssa Turun saaristoon Luodoille hoitamaan kirkkoherran virkaa, jolle ei ole kovaa tunkua. Perheen uusi elämä uuden yhteisön keskellä on yksinkertaisuudessa kiehtovaa luettavaa. Ruotsin kielinen alkuteos on kääntynyt kaunisti suomeksi – tarina ja tunnelmat soljuvat pitkästyttämättä. Tarina vei mukanaan ja usein Kummelien perheen elämä häilyi mielessä silloinkin, kun kirja ei ollut käsillä. Kirja on syystäkin Finlandiansa voittanut.

Kenelle? Hänelle, joka pitää hyvästä tarinasta ja elävistä henkilöhahmoista. Kiinnostava katsaus tietty myös historialliseen aikaansa. Hänelle, joka kaipaa inspiraatiota papintyöhönsä – tai pastoraalitutkintonsa loppuunsaattamiseen.

Esko Valtaoja & Juha Pihkala: Nurkkaan ajettu Jumala?

Katja: Tähtitieteen professori ja silloinen piispa vaihtavat ajatuksia kirjeitse enimmäkseen uskonnosta ja erityisesti kristinuskosta. Kirja odotteli ”hetken” aikaa hyllyssä lukemista. Luultavasti ilmestymisaikanaan 15 vuotta sitten teemat olisivat olleet jotenkin polttelevampia tai ainakin tuoreempia silloiselle innokkaalle seurakuntanuorelle. Toisaalta joistain aiheista käydään edelleen samoja keskustelunkaaria, eli kaikin osin ei ole päästy puusta pitkälle. Välistä opus oli myös hieman tylsää filosofien namedroppailua – kaikessa ei päästy kovin syvälle.

Kirjan kiinnostavinta antia olivat pohdiskelut maailmankuvan ja maailmankatsomuksen äärellä: ensimmäinen kertoo siitä, millaisena ihminen näkee maailman (mitkä ovat sen lainalaisuuksia, miten se toimii ja mikä on sen historia), toinen taas siitä, millaisia arvoja ja näkemyksiä ihmisellä kenties maailmankuvansakin vuoksi on. Kiinnostavaa oli sekin, että Valtaoja ja Pihkala totesivat jakavansa samanlaisen maailmankuvan, vaikka -katsomukset eroavatkin. Samoista lähtökohdista on mahdollista vetää kovin erilaiset johtopäätökset.

Kenelle? Hänelle, joka mietiskelee uskon ja tieteen suhdetta tai uskon/-non roolia maailmassa tai omassa elämässään.

Erik Wahlström: Jumala

Katja: Fiktiivinen kertomus Jumalan ja hänen luomansa maailman elämänkaaresta. Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran sinä kesänä, kun olin hakenut opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan. Se oli kiinnostava kokemus, sillä olin juuri lukenut myös kirjan, joka käsitteli jumalakuvan muutosta Vanhan testamentin eri kirjojen ja kerrostumien varrella. Tämä romaani on hilpeä ja satiirinen kuvitelma, eräänlainen huumoriteologinen katsaus Jumalan toimintaan ja sen syihin läpi Raamatun. Keskeisenä aspektina on Jumalan kasvu, joka toimii osaltaan juonessa selittävänä tekijä pelastushistorian toisinaan eriskummallisillekin vaiheille. Raamattunsa tuntevalle (tai sitä samaan aikaan lukevalle) yhdenlainen viihdyttävä mielikuvitusmatka ”toiselle puolelle”.

Kenelle? Ei tosikoille. Teos ei (fiktiivisenä kirjallisuutena) ole rienaava, mutta kysyy lukijaltaan huumoria. Hänelle, joka on valmis hymyilemään Raamatun ja kenties omankin jumalankuvansa äärellä.

Tom Clancy: Punaisen Lokakuun metsästys

Janne: Niin moneen kertaan elokuvana nähty Clancyn klassikko tuli vihdoin luettuakin, kun alelaarista pokkari reissulukemistoon löytyi. Kirja vs. leffa -kisassa jälkimmäinen voittaisi, eikä vähiten Sean Conneryn karisman avulla – kirjaakin lukiessa oli vaikea kuvitella kapteeni Ramiusta ilman Conneryn aksenttia. Kirja oli kuitenkin hyvä, tiivistunnelmainen ja sai hyvin välitettyä sukellusveneiden maailman klaustrofobisen tunnelman lukijallekin. Kylmän sodan ehtoovuosien tunnelmaa helposti luettavassa paketissa, mitä nyt suomentajalla oli vaikeuksia päättää, että oliko Ramius latvialainen vai liettualainen – takakansi ja kirjan sisältö tästä siis riitelivät.

Kenelle?  Kylmän sodan kasvateille, leffan nähneille ja Tom Clancyn ystäville – sekä toki sukellusveneistä kiinnostuneille.

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Janne: Onnistunut avaus kirjasarjaan, joka keskustelee myös siihen perustuvan pelisarjan kanssa käsittääkseni varsin onnistuneesti. Kertoo Artjom-nuorukaisen matkasta Moskovan metrotunneleissa ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Vie lukijan pimeiden tunneleiden ja niihin kätkeytyvien kauhujen ja pelkojen äärelle. Tuo vastaan mielenkiintoisia paikkoja ja hahmoja. Tekee kirjana sen mitä pitääkin. Pitää myöhempiinkin osiin perehtyä.

Katja: Jätin juuri kesken yhden ydinsodan(?) jälkeisestä dystopiasta kertovan romaanin. Sen sijaan tätä kirjaa ei tehnyt mieli laskea käsistään. Artjom ja yhteiskunta, johon hän on kasvanut, elävät pimeissä tunneleissa, joissa aikoinaan kulki Moskovan metro. Maan pinnalle ei voi enää mennä ilman varustusta itsensä suojaamiseen myrkylliseltä ilmalta ja mutatoituneilta pedoilta. Silti metrossakaan ei voi koskaan tietää, mitä vastaan tulee. Metron tunneleissa ei voi myöskään välttyä politiikalta, uskonnoilta tai ääriliikkeiltä, jotka tarjoavat lukijalle mielenvirikkeitä myös tähän todellisuuteen.

Kenelle? Hänelle, joka on matkustanut Moskovan metrolla! Jokaiselle, joka nauttii tulevaisuuden dystopioista ja mielikuvituksellisista maailmoista.

Winston Groom: Forrest Gump

Janne: Teos, joka on niin tuttu filmatisoinnistaan, että päähahmoa kirjan kuvailuista huolimatta väkisinkin mielessään muokkaa Tom Hanksin näköiseksi. Leffa on myös tarinankaareltaan ja tapahtumiltaan rohkeasti käsikirjoitettu kirjaan vain huterasti perustuvaksi. Kertoo Forrestin tarinan varsin mielenkiintoisesti päähenkilön oman ajatusmaailman kautta ja maailma onkin erikoinen idiootin (jollaiseksi päähenkilö itseään kuvailee) silmin.

Katja: Kertomus idiootista, jolle kaikkien mukaan elämällä oli annettavanaan vain laihat eväät. Toisin kuitenkin käy. Kirja ei ehdi kyllästyttää, sillä juuri yhden seikkailun päätyttyä edessä näyttäytyy jo seuraava. Tarina siitä, kuinka hyviä asioita tapahtuu hänelle, joka sanoo kyllä, olivatpa lähtökohdat mitkä tahansa. Usein lausahdetaan, että kirja oli elokuvaa parempi. Tällä kertaa sanoisin, että molemmat ovat hyviä omanlaisinaan teoksina!

Kenelle? Hänelle, joka on nähnyt elokuvan ja haluaa nähdä, mistä on lähdetty liikkeelle. Hänelle, joka tykkää vauhdikkaasta ja mitä mielikuvituksellisemmasta juonen etenemisestä.

Max Manning: Now you see

Janne: Some-ajan murhaaja iskee Lontoossa. Satunnainen löytö hostellista oli aika nopealukuinen, hyvällä tempolla etenevä teos. En ole suuri dekkareiden ystävä, eikä tämä mikään hirveän omaperäinen teos ollut, mutta ajankuvana ajatuksia herättävä.

Katja: Murhaaja postaa kuvan uhristaan ennen ja jälkeen kuoleman ja saa tuhansia nettiseuraajia. En juurikaan lue dekkareita, sillä ne ovat minusta tylsiä. Tämä teos vahvisti kokemukseni. Juoni oli sujuva ja piti otteessaan, mutta samalla se noudatti tylsästi jokaikisen CSI-jakson juonta loppuratkaisuineen. Kiinnostavaa teoksessa oli eettinen pohdinta siitä, kuinka tavallisetkin ihmiset haluavat uteliaisuudesta nähdä netissä murhuroijan postaamia hurmeen kyllästämiä kuvia. Teosta ei ilmeisesti ole ainakaan vielä suomennettu.

Kenelle?  Dekkarien ystäville?

   

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Katja: Tarina kertoo taiteilijapariskunnan elämästä 1920-30 -luvuilla. Greta ja Einar maalaavat molemmat. Eräänä päivänä ilmenee, että Einar kokee toisinaan olevansa nuori nainen nimeltään Lili. Tarina perustuu tositapahtumiin ja kertoo kauniilla, mutta myös ahdistavalla tavalla jotain transsukupuolisen kokemuksista sata vuotta sitten. Romaanissa käsitellään kiinnostavalla tavalla ihmisen kokemusta omasta sukupuolisesta ja seksuaalisesta identiteetistään, johon osansa tuo tietenkin myös historiallinen kontekstinsa.

Janne: Mielenkiintoinen sukellus kokemukseen sukupuolesta, minuudesta ja identiteetistä. Ajankuvana tuon ajan Eurooppa on jännä.

Kenelle? Hänelle, jota kiinnostaa kirjallisuuden keinoin tutustua identiteettinsä kanssa kamppailevan tarinaan – bonarina Eurooppa (ja vähän Yhdysvallatkin) 1900-luvun alkupuolella. Hänelle, joka haluaa lukea omanlaisensa rakkaustarinan. Ehkä myös hänelle, joka on jo nähnyt romaanista tehdyn elokuvan.

Bram Stoker: Dracula

Janne: Klassikko vuodelta 1897. Kirja etenee erikoisesti hahmojen päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja muistiinpanojen muodossa, mikä kyllä muotokielenä toimii erittäin hyvin. Olisi epäreilua arvioida viktoriaanisen ajan englantilaista herrasmieskirjailijaa nykyajan näkökulmasta, mutta huomiota väkisinkin kiinnittää siihen, että kirjassa miehet ovat urheita ja viisaita, siinä missä naiset ovat hauraita miehisen ihailun kohteita. Tärkeintä naishahmoa Mina Harkeria tosin kehutaan hänen “älykkyydestään, joka on kuin miehen.” Englantilainen herrasajattelu näkyy myös suhteessa muihin kansallisuuksiin ja maihin, erityisesti tuohon aikaan hyvin vieraana ja takapajuisena näyttäytyneeseen Itä-Eurooppaan.

Olen kirjan aiemmin lukenut suomeksi, mutta nyt Hong Kongista tarttui mukaan englanninkielinen versio. Osaan englantia ihan varsin hyvin, mutta monin paikoin kirjan klassinen kieliasu saattoi sisäisen käännöskoneeni vaikeuksiin. Onneksi kirjasta pystyy nauttimaan vaikkei jokaista maiseman tai miehisen urheuden kuvailuun käytettyä adjektiivia ymmärtäisikään. Tätä klassikkoa voi varovaisesti suositella, vaikka ei kauhugenren ystävä olisikaan. Mielenkiintoista ajankuvaa.

Kenelle? Kauhun, viktoriaanisen ajan Englannin ja vampyyreiden ystäville.

Lewis Carroll: Alice in Wonderland

Janne: Liisana suomeksi tunnettu tyttö seuraa valkoista jänistä kaninkoloon ja päätyy hyvin kummalle matkalle. Lewis Carroll kehitti tarinan saduksi kollegansa lapsille ja heidän kannustaminaan koosti sen kirjalliseen muotoon vuonna 1865. Kirjaa kuvaillaan osuvasti sanoilla ”literary nonsense”, eli se on kirjaimellisesti hölynpölyä – matka mielikuvitukseen, tarinaan, kertomukseen ilman sen suurempia salattuja merkityksiä tai allegorioita. Jotenkin se silti onnistuu viehättämään, laskemaan mielikuvituksen lentoon matkalle yhdessä Alicen kanssa.

Kenelle? Valloilleen päästetyn mielikuvituksen ystäville.

 

John Dominic Crosson: Jesus – a revolutionary biography

Katja, eksegeetti: Tämä kirja selkeästi odotteli minua yhdellä erään Hong Kongilaisen divarin lukuisten kirjapinojen kätköissä. Teos on eksegeettinen katsaus siihen, kuka tai millainen hahmo historian Jeesus oli. Käsittääkseni teoksen taustalla on tieteellisempi teos, josta tämä populaarimpi versio ei mene aivan niin yksityiskohtaisesti tekstievidensseihin kuin emoteoksensa. Crossan esittelee Jeesuksen elämästä, teoista ja sanoista kertovien raamatunkatkelmien ohessa muita antiikin tekstejä, joiden valossa voidaan vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä myös galilealaisen maalaisen elämästä. Kiinnostavin huomio Crossanin teoksessa mielestäni on hänen tulkintansa Jeesuksen sanomasta: Jumalan valtakunnan tulemisessa on kyse radikaalista egalitarismista, joka rikkoo rajoja monella tavalla Jeesuksen ajan yhteiskunnan käsityksiä siitä kuka kelpaa ja mihin

Janne, systemaatikko: Ehkä minäkin lukaisen tämän.  

Kenelle? Hänelle, joka haluaa tutustua historialliskriittisempään näkökulmaan Raamatun teksteihin. Kokonaisuudessa teos pitää sisällään kuitenkin aika radikaalejakin näkemyksiä siitä, mitä esimerkiksi evankeliumit kertovat tai eivät kerro. Sen vuoksi tämä ei ole ensimmäinen teos, jonka saralla kannattaa alkaa tutustumaan tieteelliseen raamatuntutkimukseen eli eksegetiikkaan. Jos kiinnostusta kuitenkin on, Katja lupaa antaa lukuvinkkejä!

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Katja: Äänikirjana kuunneltu teos oli keveä ja helppoa kuunneltavaa. Pariskunta voittaa lotossa enemmän kuin tarpeeksi ja alkaa miettiä, että mitäs sitten. Kaikki aina haaveilevat lottovoitosta, mutta ainakin tämän kirjan perusteella luvassa on enemmän kriiseilyä, kuin sitä odotettua onnea. Ilmeisesti raha laittaa miettimään myös sitä, kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

Kenelle? Hänelle, joka on ajatellut, että lottovoitto ratkaisee kaikki ongelmat.

  

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia, Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Katja: Äänikirjoina tuli kuunneltua useampi Anna-Leena Härkösen yksittäisiä tekstejä sisältävä teos. Kirjoitukset ovat käsittääkseni julkaistu jossakin lehdessä pieninä pakinoina. Härkönen on huumorintajuinen, persoonallinen ja terävä. Hän kertoo oman elämänsä sattumista ja niihin liittyvistä mietteistä huumorilla höystettynä. Yksittäisellä kertomuksella on aina jokin aihe, johon hänellä on oma sanottavansa. Lukijan/kuuntelijan ääneennauraminen voi häiritä muita läsnäolijoita.

Kenelle? Hänelle, joka pitää terävästä ja oivaltavasta tyylistä sekä suoraan sanomisesta ja tahtoo nauraa.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

Katja: Äänikirjana (vahingossa) kuunneltua tullut teos yllätti positiivisesti. Alun perin tämän piti olla nukahtamisen ohella kuunneltavaa äänimaailmaa, mutta teos veikin mukanaan. Vasta kirjan kuunneltuani netistä selvisi, että teos on osa Enni Mustosen (eli Kirsti Mannisen) kirjasarjaa Syrjästäkatsojan tarinoita. Tämä tarina alkaa 1920-luvun Pariisista, missä Kirsti ja Iivo työskentelevät ompelijana muotiliikkeessä ja kuvanveistäjän opissa. Parin elämää seurataan muutaman vuoden ajan ja Pariisista Suomeen. Mukana vilahtelee suomalaisia kulttuurintekijöitä ja historiallisia tapahtumia. Kirja on kirjoitettu todella kiinnostavalla ja mukaansatempaavalla tavalla ja toimi hyvin, vaikkei aiemmista osista mitään tiennytkään.

Kenelle? Hänelle, joka nauttii hyvästä kerronnasta ja on kiinnostunut tapahtuma-ajan historiasta tai taitelijoista. Hänelle, joka haluaa lukea hyvän kirjan.

Agustina Baxterrica: Rotukarja

Janne: Äänikirjana Ellibs-palvelusta löytyi kirja, johon joskus kuulin keskustelussa viitattavan. Kirjassa eläimet on vienyt virustauti, mutta ihmisen lihansyöjävietti vaatii murkinaa. Lähimmäinen on lähellä ja kun on saatu vietyä toiseuttaminen riittävän pitkälle, päätyykin naapuri lautaselle. Kirja herättää pohdintoja lihansyönnistä, ihmisyydestä, älykkyydestä ja moraalista. Kirja antaa kenties myös näkökulmaa siihen monelle epämiellyttävään totuuteen, kuinka liha lautaselle päätyy.

Kenelle? Hänelle, joka haluaa pohtia kirjan teemoja: ruoan ja syömisen etiikkaa, ihmisyyttä ja moraalin rajoja. Ei herkimmille, sillä kuvaukset karjan teurastamisesta eivät ole kauniita.

Marcus Rosenlund: Sää joka muutti maailmaa

Janne: Erinomainen kirja sään voimasta, ilmaston ainaisesta muutoksesta ja perunasta. Teos avaa huomaamaan miten tällä hetkellä planeettaa ympärillämme muokkaavat sekä ikiaikaiset voimat tulivuorista merivirtoihin että meidän ihmisten fossiilinen kädenjälki.

Kenelle? Tiedonjanoiselle, kiinnostuneelle. Etenkin heille, jotka eivät ole kumpaakaan.

Tulevaisuudessa lukemistoa määrittänee pitkälti se, mitä kirjoja vastaan tulee majapaikkojen ota-ja-jätä-hyllyissä, vaikka muutamasta niteestä on rahaakin maksettu. Seuraavana luvussa ovat ainakin Haruki Murakamin 1Q84, Dan Brownin Da Vinci -koodi, Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Love sekä Joseph Conradin Heart of Darkness (Pimeyden sydän). Meille saa kommenttikenttään jättää myös lukuvinkkejä lukemisen arvoisista, vanhemmista ja uudemmista teoksista, jospa vaikka sattuisi tulemaan vastaan!

Kuukauden lukuloma Filippiineillä alkaa nyt kuitenkin olla päätöksessään ja lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus arkikuulumisia täältäkin kertoilla.

Made in Hong Kong

Pekingistä luotijuna vei kohti Hong Kongia. Iso-Britannia luovutti sen takaisin Kiinalle 1997, mutta monella tavalla tuon siirtomaa-ajan perinnön aisti heti saapuessaan – jo rautatieasemalla kaikki kyltit olivat sekä kiinaksi että englanniksi. Katukuvassa tätä kaupungin historiaa näkee enemmänkin: katujen nimissä, kaksikerroksisissa busseissa, puistoissa, vastaan tulevissa historiallisissa paikoissa. Kenties Hong Kongin ja Kiinan eroista ymmärsi jotain vielä erityisen hyvin, kun saapui sinne nimenomaan Pekingistä. Historiansa vuoksi alue on kehittynyt oman erityisasemansa vuoksi hieman toiseen suuntaan Manner-Kiinaan verrattuna. Vierailumme Hong Kongiin osuikin kenties historiallisesti hyvin mielenkiintoiseen aikaan.

Satamarakennus huokuu brittiläistä tunnelmaa.

Krikettiä nähtävästi pelataan edelleen aktiivisesti Hong Kongissakin.

Hong Kong on ollut uutisissa edustettuna viime kuukausina kaupungissa esiintyvien mielenosoitusten takia. Mielenosoittajilla on viisi vaatimusta, joista yksi on jo saavutettu, kun kiistelty luovutuslaki kuopattiin – laki olisi mahdollistanut rikoksista syytettyjen luovuttamisen Hong Kongista Manner-Kiinaan. Muut vaatimukset ovat luovutuslakia ajaneen Hong Kongin hallintojohtaja Carrie Lamin ero, demokraattiset vaalit, poliisin voimankäytön puolueeton tutkimus ja mellakoinnista syytettyjen vapauttaminen syytteistä. Radikaaleimmat mielenosoittajat jopa kannattavat Hong Kongin itsenäistymistä Kiinasta kokonaan.

Useiden metroasemien seiniä täyttivät kriittiset julisteet.

 
Tämän ilmapiirin vähintäänkin aisti jokaisena vierailumme päivänä, vaikka ei välttämättä omalle kulkureitille olisi levottomuuksia osunutkaan. Aiemmin keltaisissa paidoissa mieltään osoittaneet olivat nyt pukeutuneet mustiin, kuin suruasuun. Meitäkin varoiteltiin tietynvärisiin paitoihin pukeutumisesta, musta ja valkoinen olivat erityisesti vältettäviä. Kiinan 70-vuotispäivänä 2.10. pyrimme olemaan varovaisia, mutta onnistuimme silti päätymään kotimatkallamme metroasemalle, jota oltiin juuri sopivasti sulkemassa, eikä jatkoyhteyksiä metrolla ollut enää saatavilla. Joillakin aseman uloskäynneillä oli mellakkapoliisin ryhmittymiä ja löytämästämme uloskäynnistä päädyimme suoraan keskelle mustapaitaisten mielenosoittajien kulkuetta.

 

Rauhanomaista mielenilmaisua.

Mielenosoitusta tämäkin. Kuvasta voisi tulkita,
että joidenkin mielestä Kiinan vuosipäivän juhlintaa
eivät pienet murhenäytelmät
Hong Kongissa juurikaan hidasta.

Toisin kuin ehkä uutisista helposti voisi päätellä, useimmat protestit ja mielenosoitukset ovat rauhallisia. Erityisesti nuoret ovat nyt kaduilla osoittamassa mieltään viiden vaatimuksensa kanssa. Tämäkin kulkue pääosin hajaantui pian – olimme samalla lautalla matkalla pois Hong Kongin saarelta – ja lautassakin uhmakkaina kaikuneita huutoja ja melkein haikeaa yhteislaulua lukuun ottamatta tunnelma ei ollut mitenkään erityisen uhkaava. Samana iltana yhtä mielenosoittajaa kuitenkin ammuttiin poliisin toimesta, ja sittemmin tilanne kaupungissa on pahentunut entisestään. Kuulemma tänään jo monet pankit ja liikekeskuksetkin ovat sulkeneet ovensa.

Tunnelma oli hyvin sähköinen lautalla Kowlooniin hetki tämän kuvanoton jälkeen.
Yksi huutaa "Fight for freedom!" ja muutaman sadan kuoro vastaa "Stand with Hong Kong!"

Ulkopuolisena on vaikea ottaa kantaa asiaan. Monin paikoin, etenkin metro- ja juna-asemilla, seinät ovat liimattujen postereiden peitossa ja niissä kuvakieli on voimakasta. Mielikuvia halutaan luoda puolin ja toisin, eikä viestintä tunnu ihan rehellistä ja tasapuolista olevan. Kuulemamme mukaan Kiinan puolella tiedotusvälineet luovat omanlaistaan kuvaa tapahtumista ja niiden syistä. Totuus lienee jossain siinä välillä harmaalla alueella.

Nalle Puhista on tullut tietyissä piireissä
Kiinan presidentin Xi Jinpingin symboli.

Ajankohtaiset tapahtumat olivat varsin paljon puheenaiheena myös paikallisen Couchsurfing-yhteisön Whatsapp-ryhmässä, jossa liikuskeli jos jonkinlaista poliittistakin ajatusta. Ryhmään kuuluvilta paikallisilta ja toisilta matkaajilta sai myös arvokasta tietoa suljetuista metroasemista ja vältettävistä alueista. Yhteisön järjestämällä ravintolaillallisella saimme kuunnella, kysellä ja ihmetellä tapahtumia ja niiden syitä ja seurauksia paikallisten kanssa.

Kuohuvan ilmapiirinkin keskellä valtaosassa kaupunkia meno kuitenkin jatkui normaalina ja turistisena. Hong Kongissa riittäisi nähtävää ja ihmeteltävää pidemmällekin vierailulle. Hong Kong koostuu varsinaisesta Hong Kongin saaresta, Kowloonin niemimaasta ja Uusista territorioista, joista viimeksi mainittu kattaa maantieteellisesti suurimman osan Hong Kongin alueesta. Hong Kongin alue on pääosin rakentamatonta ja vuoristoista, joten varsinaiset asuinalueet on rakennettu hyvin tiiviisti ja korkeuksiin kurottaen.

Kalliit neliöhinnat näkyvät myös majoituksissa. Huoneemme hostellissa oli pieni, mutta ahdas. Halvan majoituksen perässä majapaikka löytyi aivan Kowloonin keskustasta, Nathan Roadilta Chunking Mansionista. ”Kartano” on tunnettu travellerighettona, jossa majaa pitää nykyisin myös moni – ja mahdollisesti muutama laitonkin – maahanmuuttaja. Alakerrassa satojen neliöiden alalla curry tuoksui, raha vaihtui ja pikkukojut pursuivat kaikkea matkalaiselle tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa. Oma majamme sen sijaan oli noin 10 neliön ikkunaton, potentiaalinen tulipaloansa, jossa huonetovereinamme eleli jokunen torakka.

Chungkin Mansions. Keskittymää on kuvattu myös sanoin
"Best Example of Globalization in Action".

Lähes joka päivä sää oli sumuinen, mutta kuuma.

Majapaikan suppeuden vastakohtana ihailimme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä korkeuksista useampaan kertaan. Peak Tram -funikulaari vei meidät katselemaan sumuista kaupunkia Victoria Peak -kukkulalta. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) jopa 27 asteen kulmassa nouseva kyyti säästää monta raskasta askelta. Huipulla maisemia pääsi ihailemaan näköalatasanteelta ja jalkaisin mäkeä pääsi kiipeämään vielä korkeammallekin.

Peak Tram kustansi reilut 11 euroa Victoria Peakille ja alas
sekä pääsyn huipulla olevan kauppakeskuksen näköalatasanteelle.

Victoria Peakin huipulla pienen patikoinnin jälkeen.

Peakin kauppakeskuksesta löytyi Forrest Gumpista tutun firman ravintola. Sattuma oli hauska, sillä olimme juuri molemmat lukeneet kirjan reissulukemisena!

Ihmisten pyykitkin kuivuivat sujuvasti
kaupungin keskellä rullaportaiden varrella.

Korkeuseroja alueella riittää, mistä kertoo myös paikallinen erikoisuus: yli 800 metrin matka liukuportaita. Portaiden ala- ja yläpään välillä korkeuseroakin on 135 metriä. Aamupäivällä portaat kulkevat ylhäältä alaspäin ja loppupäivän toiseen suuntaan. Matkalla saattoi hypähtää kyydistä kauppaan, kahville tai ravintolaan, vaikka valtaosa myöhäisiltapäivän kyytiläisistä todennäköisesti oli matkalla kotiinsa.

Korkealle mentiin katsomaan myös Lantaun saarella sijaitsevaa Tian Tan Buddhaa. Ylöspäin matka kävi gondolihissillä ja paikan päällä sai kivuta vielä vajaat kolmesataa porrasta itse patsaan juurelle. Lantaulla käytiin käyskentelemässä myös Tai O:n kalastajakylässä, joka on yksi viimeisistä Hong Kongin alueella. Myös Disney-puiston portteja käytiin kolistelemassa, mutta liian väsyneinä (köyhinä) emme pidemmälle menneet.

Kalastajakylän kotien tunnelmaa.

Buddhan rinnassa on swastika, joka symboloi
jumalallisuutta ja hengellistyyttä.
Alkuperäinen hakaristi on peilikuva
natsien omimalle symbolille.

 Hong Kongissa aikansa tosin saisi kulumaan vain katuja kuljeskellessakin. Vastaan virtaa vehreitä puistoja lintuhäkkeineen ja karppilampineen keskellä vilkkainta keskustaa, sarjakuvapatsaita, paikallisten elokuvatähtien kädenjälkiä, kirkkoja, krikettimatseja, neonvalokylttejä, katumarketteja ja -ruokaa, pilvenpiirtäjiä vierellään rähjäisiä murjuja, lautta-ajeluja, džonkki-laivoja ja kaksikerroksisia raitiovaunuja.

Taikuri, taikuri!

Vanhaa ja uutta.

 
Eikä ruokaa saa unohtaa. Eri maiden ruokaherkut tulevat olemaan varmasti koko reissun eräs yksittäinen kohokohta. Hong Kongin ruokaperinne, kuten kulttuuri muutoinkin, on sekoitus Kiinaa ja Iso-Britanniaa höystettynä paikallisella lisällä. Couchsurfing-tapaamisessa maistelimme perinteisempiä kiinalaisia ruokia. Teetä tarjoiltiin kuumana ja kylmänä - ja tietenkin maidolla brittiläiseen tapaan. Dim sum on osa kantonilaista ruokakulttuuria (Hong Kongissa muuten puhutaan kantonin kiinaa, kun Manner-Kiinassa taas mandariinia). Yum cha tarkoittaa teenjuontia ja dim sum on osa sitä: pieniä annoksia kiinnostavia pikkuherkkuja pöytäseurueen kanssa jaettavaksi. Hong Kongin paikallisia herkkuja olivat myös currykalapallot, munavohvelit, monenlainen merenelävä ja eläinten sisukset tikussa. Kaikkea tuli maistettua - makuaistit ja mahat kestivät hienosti eksoottiset katuherkutkin!

Ihania dim sum -annoksia (kuolaa valuu näppäimistölle...).

Sian sisuksia tikussa muun muassa.

Džonkki ja Hong Kongin saaren maisemaa Kowloonin puolelta.

Oli itsestäänselvää, että Hong Kongin kotiinvietävässä magneetissa on oltava Bruce Lee.

Mm. näyttelijä ja ohjaaja Jackie Chan, näyttelijä Jet Li ja ohjaaja John Woo ovat hongkongilaisia.

Hong Kong tunnetaan kenties myös tekniikan mekkana. Tämä olikin erinomainen asia matkailija K:n kannalta, jonka herkät hampaat näköjään mätänevät suuhun ilman sähköhammasharjaa ja jonka puhelin päätti vain eräänä aamuna olla enää käynnistymättä. Paristokäyttöinen hammasharja ja käytetty uusi puhelin lähtivät matkaan kohtalaisen huokeaan hintaan. Liekö vain rahtikulut napsaistu tuotteista pois, kun Kiinan seutuvillahan kai useimmat kyseisenlaiset vekottimet tunnutaan nykyään koottavan.

Kaiken kaikkiaan Hong Kong oli kiehtova kokemus: sekoitus itää ja länttä, Kiinaa ja Iso-Britanniaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Tällä hetkellä oman erikoismausteensa Hong Kongin vierailuun toi myös ajankohtainen tilanne. Jos haluaa kokea suuren kaupungin menoa Aasiassa, Hong Kong on ehdottomasti suositeltava kohde.

Hong Kongin muistot alkavat arkistoitua vietettyämme jo kaksi päivää Filippiinien kuumassa ja kosteassa ilmanalassa, jossa koiratkin osaavat ottaa rennosti. Siitä lisää ensi kerralla!