keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Malesia, lah! Syok!

Matka Kuala Lumpuriin alkoi yöpymällä Balilla Denpasarin lentokentällä.
Tietämyksemme Malesiasta etukäteen oli varsin vähäistä. Kun kuitenkin reitille osui ruokakulttuuristaankin tunnettu maa, johon EU-kansalaisena saa jokseenkin helposti kolmen kuukauden viisumin, oli vierailupäätös helppo tehdä. Maan pääkaupunki Kuala Lumpur oli ilmeinen ensimmäinen kohde, jo senkin takia, että Thaimaan suurlähetystö löytyy kaupungista – Thaimaahan halusimme etukäteen hankkia 60 vuorokauden turistiviisumin, jottei siellä tule kiire. Tämä virallisempi osuus vierailuamme hoitui onneksi varsin kivuttomasti.

Joku saattoi saadakin Petronas-torneilla kuvatun joulutervehdyksen meiltä. Olemme muuten oppineet tekemään giffejä. Se saattaa näkyä.
Kuala Lumpur on esikaupunkeineen koti noin 7,2 miljoonalle ihmiselle. Kaupungissa raiteilla kulkeva julkinen liikenne helpottaa kulkemista, metroa tuli pidemmillä väleillä käytettyä. Kävellenkin toki moneen paikkaan pääsi, mutta jännänä ilmiönä joissakin risteyksissä jalkakäytävä vain saattoi loppua kesken kuin tyhjään. Keskustan kävelyretkillä piti tietysti bongata kaupungin tunnetuin maamerkki, eli Petronas Towers -kaksoistornit. Tornien väliselle kävelysillalle olisi päässyt pientä korvausta vastaan ihastelemaan kaupungin maisemia, mutta sopivasti vaikuttava näky se oli maan pinnaltakin ihailtuna.

Pidemmällä kävelyretkellä kävimme ihailemassa islamilaista taidetta, mikä olikin varsin mielenkiintoinen pysähdys. Museo oli silmiä avaava muistutus siitä, että islam on myös sivistynyt, kaunista taidetta ja kulttuuria luova uskonto. Kaiken al Hol -uutisoinnin keskellä hyvä muistutus, että asiat harvoin ovat joko tai. Samalla reissulla bongattiin peuroja Lake Gardens -puistossa ja hämmästeltiin avaruuden ihmeitä kansallisplanetaariossa. Grab-kyydillä ja junalla kävimme ihmettelemässä myös hienoa Batu-luolaa, johon koverretussa hindutemppelissä riitti ihailtavaa. Kaupungissa riitti vajaan viikon visiitillemme sopivasti nähtävää.

Batun luolatemppeliin johti reilut parisataa värikästä porrasta. Sisäänkäyntiä päivystää Lordi Vol... Muruganin reilu 40-metrinen patsas.
Majapaikkamme sijaitsi paikallisen Chinatownin laidalla ja lähimmät ruokapaikat tarjosivatkin kiinalaiskeittiön herkkuja. Naapurikorttelissa varsin hienossa Lost in Chinatown -näyttelyssä pääsi tutustumaan kuvien välityksellä kiinalaiskortteleihin ympäri maailmaa. Leposijamme Iron Inn -hostellissa oli oiva sijaintinsa ja tunnelmansa puolesta, saatiinpa ystävälliseltä malesialaismatkaajalta hyvä matkakohdeideakin reissumme loppupuolelle.

Kuala Lumpurissa pääsimme tutustumaan myös paikalliseen terveydenhoitoon, kun matkailija J:n Indonesian vierailun viimeisinä päivinä alkanut flunssa kehkeytyi poskiontelotulehdukseksi. Paikalliselta klinikalta löytyi kuitenkin apua antibioottikuurin ja allergialääkkeiden myötä. Matkavakuutukset meillä on tietysti kunnossa, tosin kun lääkärin konsultaation ja lääkkeiden loppusummaksi tuli noin 17 euroa, olisi budjettimme sen kestänyt. Ainakin siis näin suuremmissa kaupungeissa matkailija saa hoitoa nopeasti ja helposti.

Kuala Lumpurissa tarkeni hyvin ja kun kolmisen kuukautta ollaan saatu nauttia hellekeleistä, alkoi sitä hiljalleen kaivata hengähdystaukoa viileämmässä ilmanalassa. Sitä saatiin parituntisen bussimatkan päässä odottaneella Cameron Highlands -ylänköalueella. Helleraja ei paukkunut, vaan piti ihan pitkähihaista ja -lahkeista etsiä päälle, päivän lämpötilan ollessa parhaimmillaan hieman yli 20 plusastetta.

Cameron Highlandilla tunnelmakin oli vuoristoseutumaisempi.


Ylängöllä otimme oleskelumme kerrassaan rentoutumisen ja levon kannalta. Vietimme noin viikon pienessä Tanah Ratan kaupungissa ja ihan vain oleskelimme. Kaupungissa oli sellainen oma vuoristokylätunnelmansa. Sen verran piti aktivoituakin, että yhtenä päivänä vuokrattiin skootteri ja käytiin tutustumassa yhteen alueen teeplantaaseista. Cameron Highlands onkin tunnettu nimenomaan teen sekä mansikoiden tuotannostaan. Teeplantaaseilla vuorten rinteet viheriöivät ja olihan se näky vaikuttava.

BOH:n teefarmilla.
Steamboat on ruokalaji, jossa pöytään tuodaan tulella poriseva keittopohja sekä erilaisia kasviksia ja proteiineja. Soppaan saa mättää mieleisiään aineksia ja maustaa oman maun mukaan. Toisin sanoen siis valmistaa itse oman ateriansa.
Cameron Highlandsin jälkeen palailimme lähemmäs merenpinnan tasoa ja pysähdyimme vajaaksi viikoksi kaupunkiin nimeltä Ipoh. Aikanaan tinakaivosteollisuuden keskuksena tunnettu kaupunki näyttäytyi nyt meille hyvän ruuan ja mielenkiintoisen siirtomaa-ajan historian kautta. Kaupungin vanha osa ei tuonut mieleen vaikkapa Tukholman tai Tallinnan vanhaa kaupunkia kapeine kujineen, vaan alueen historia piti bongailla sinne tänne katukuvan osaksi jääneistä vanhoista rakennuksista. Kiersimme omatoimisesti netistä löytyneen kartan avulla Heritage trail, jonka varrella tuli tutuksi siirtomaa-ajan hallinnon ja kaupan alojen komeat rakennukset.


Heritage trail esitteli vanhaa Ipohia pienillä infoilla ympäri kaupunkia.
Ipohissa historiabongailun lisäksi keskityimme oleelliseen, eli ruokaan. Kiinalaiskeittiön dim sumit löysivät tiensä lautasellemme muutamassakin paikassa, mutta eräs niitä tarjonnut ruokapaikka ansaitsee ihan oman mainintansa. Paikka aukesi 6.30 aamulla ja sulki ovensa jo 12.30 (tai aiemminkin, jos ruoka loppui kesken). Ravintola oli molemmilla vierailullamme aivan täynnä ja isommilla seurueilla saattoi tovikin mennä vapautuvaa pöytää odottaessa. Meidät kaksi tarjoilijat saivat onneksi helposti istutettua aina johonkin pöytään seurueen jatkoksi. Ahkerat tarjoilijat kiersivät tarjoilulautasten kanssa ympäriinsä salissa. Aina kun pöytään tuotiin tarjolle jotakin lupaavalta näyttävää, sai sen eteensä ja tarjoilija piirsi viivan laskuun – jonka kanssa sitten aterian päätteeksi marssittiin kassalle maksamaan kohtuuhintainen ateriointi. Systeemi näytti tavallaan kaoottiselta, mutta oli hyvin toimiva ja ehkä ainoa tapa miten ravintola sai niin monta ihmistä ruokittua niin tehokkaasti.

Dimsum-taivas. Melkein jo lähdimme ravintolan kaaoksen keskeltä pois, kun emme heti hoksanneet, miten systeemi toimii ja kuinka pääsee syömään. Kun istumapaikka löytyi, kaikki sujuikin helposti ja ruokaa alkoi ilmestyä eteen. Kanssaruokailijoiden kasvoistakin huomaatte, että ruoka oli hyvää.
Ipohissa emme yhtä ei-yllämainitussa-paikassa-kärsittyä dim sum -ateriaa lukuun ottamatta huonoja ruokia kohdanneetkaan ja pääsääntöisesti söimme varsin edullisesti. Hyvänä nyrkkisääntönä tuntuu olevan seuraava lista: paikallisia ruokailijoita, muoviset tuolit, nuhjuiset ruokalistat – silloin saa huokeaa, mutta usein varsin hyvää ruokaa. Eräskin varsin vaatimattoman näköinen ravintola tarjosi edullisen inkivääri-sipuli-kanan, joka kipusi helposti matkailija J:n top 5 reissusafkat -listalle. Ehkä helteinen sää ja laiska lomatunnelma vaikuttavat myös ruokahaluun, mutta useampina päivinä olemme syöneet vain pari ateriaa. Paikallinen hintataso ei nälkäkuurille tosiaan pakota, eikä nälkäisenä ole tarvinnut nukkumaan mennä, joten näinkin pärjää.


 





Seinämaalauksen syntymäpäiväsankari.
Ipohista löytyi myös katutaidetta, jonka laatimiseen oli kenties käytetty hieman lyhyempi aika.
Ipohista matka vei jo joulunviettoon pohjoisemmaksi Malesian länsirannikolla Penangiin, Georgetowniin. Georgetownissa oli monin paikoin samankaltainen tunnelma kuin Ipohissa. Brittiläinen vaikutus näkyi vanhoissa rakennuksissa ja katutaidetta oli molemmissa paikoissa runsaasti, kuten ehkä valokuvavalinnoistamme voi huomata. 

Malesiasta löytyi myös kaikkien aikojen kauneimpia lattioita sieltä täältä temppeleistä ja kartanoista, mutta myös jalkakäytävän jatkeina ihmisten arkisesti tallattavana.
Aatonaattona kävimme etsimässä sopivaa kirkkoa, jossa osallistua jouluyön messuun. Majapaikan läheltä löytyikin anglikaanikirkko, jonka messussa saisimme osallistua ehtoollisellekin. Messu oli todella tutunoloinen, sillä jumalanpalveluksen kaava eri osineen ja yhteen lausuttavine rukouksineen ja tunnustuksineen oli hyvin luterilaisen tuntuinen. On helppo huomata yhteiset juuret. Kirkko oli täynnä ja jokainen virsi raikasi jonkin verran suomalaista hentoista laulantaa lujemmin. Seurakuntaa myös osallistettiin messussa jonkin verran tavallista suomalaismessua enemmän: yhdessä luettiin paitsi tutut tunnustukset ja rukoukset, myös psalmi ja muutama muukin osio. Kirkossa oli useampi valkokangas, joista tekstit näki sivummastakin. Vaan kyllä parin tunnin yökirkko alkoi uuvuttaa ammattilaisiakin.
Joulukirkko.
Kaunista ja pirteää arkkitehtuuria tuli paljon vastaan Penangissa. Palolaitos.
 

Penangissa kävimme tutustumassa myös upeaan buddhalaistemppelikompleksiin sekä vieressä komeilevaan Penang Hilliin. Mäelle matkustettiin jälleen kohtisuoralla raitiovaunulla ensin jonotettuamme lippuja ja sitten jonotettuamme junalle. Ylhäällä nappasimme muutamat valokuvat maisemasta, vierailimme hindulaistemppelissä ja evästimme, jonka jälkeen alkoikin jonotus kyytiin alaspäin. Kukkula ei aivan tuntunut parin tunnin jonotuksien arvoiselta varmaan senkään vuoksi, että Hongkongissa Victoria's Peak oli ollut aika samankaltainen kokemus.



Temppelissä vierailijat saivat jättää esirukouksensa tietynvärisin liuhukkein. Jostain syystä tämä vaatimattomimman pyynnön laatikko oli tyhjä joka pisteellä.
Kaupunki Penang Hilliltä katseltuna.
Penangissa vierailimme myös kissarannalla: muutaman hökkelin alueelle elelee kymmeniä, ellei satoja kissoja, joita ilmeisesti vapaaehtoiset ruokkivat ja lääkitsevät. Rannan tuntumassa oli paljon rakkautta kaipaavia kisuleja, joista monikin olisi varmasti lähtenyt mielellään mukaamme. Ilmeisesti paikasta toisinaan joku saakin uuden kodin, muutama adoptoitu kissa olikin jo häkeissä odottelemassa uuteen kotiin lähtöä.

Resukisuksi ristimämme kissa (sylissä) kaipasi rakkautta, huomiota, kylpyä ja kenties vahvoja lääkkeitä.
Vaihteen vuoksi jo Ipohista asti oli tuntunut siltä, että flunssa on tuloillaan. Penangin hostellissamme majoitushuoneen ilmastoinnin käyttö oli mielivaltaista, eivätkä silloin tällöin paikalla olleet työntekijätkään tuntuneet tietävän, missä laitteen kaukosäädin sijaitsee. Hellepäivän jälkeen 21 asteeseen säädetyn ilmastointipuhurissa nukkuminen on omiaan pahentamaan flunssan oireita ja Langkawille päästyämme matkustaja K:lla olikin jo sellainen maailmanlopun kröhä. Yllättäen samasta nukkumasalista löytyi paljon ystävällisiä kanssamatkustajia, jotka tarjosivat jos jonkinlaista troppia ja teetä. Viikko Langkawin saarella meni käytännössä sairastaessa. Kun K alkoi parantua, J:lla oireet vasta alkoivat. Jostain syystä syksyn aikana on tullut sairasteltua todella paljon.




Nyt tuli ratkaisu korkeammalta taholta.
Vierailimme kummitusmuseossa. Kiinalaisia hyppyvampyyreja.
Jaksoimme kuitenkin uutena vuotena valvoa puolille öin ja käydä vilkaisemassa rannan ilotulituksetkin, vaikka nuorison suunnatessa läheiselle klubille puolenyön tietämillä me menimmekin nukkumaan. Hieman tervehdyttyämme ehdimme yhtenä päivänä vuokrata myös skootterin ja huristella maisemia katselemaan. Skycabilla pääsi yläilmoihin katselemaan saaren upeita kukkuloita ja rantaviivaa - Kiinan muurin traumatisoima matkailija J päätti viisaasti jäädä merenpinnantasolle.

Langkawin Skybridge.
 

Kaiken kaikkiaan matkaaminen Malesiassa on ollut kiinnostavaa ja vaivatonta. Bussilla ja lautoilla on päässyt helposti liikkumaan paikasta toiseen eikä hinta useinkaan ole päätä huimannut. Suosimme läpi Malesian majoituspaikkoinamme myös hostelleita, joissa usein nukuimme useamman ihmisen kanssa samassa makuusalissa. Hintaa yhdelle yölle henkeä kohden usein nimittäin kertyi neljästä kuuteen euroa ja fasiliteetit saattavat usein olla jonkin verran budjettihuoneita paremmat.

Langkawin saareltakin jatkoimme matkaa lautalla eteenpäin Thaimaan puolelle. Reilun tunnin lauttamatkan, viiden tunnin  bussimatkan ja vajaan tunnin paikallisbussin (= lava-auto, jossa on penkit) jälkeen saavuimme loppiaisena Krabin Ao nangille. Sekä Langkawin Cenang-rannan tuntumassa että täällä Ao nangissa tuntuu olevan todella paljon myös suomalaisia lyhyillä talvilomilla. Hyvä puoli siinä on, että muutamiakin tuttuja ihmisiä on tarkoitus seuraavan kuukauden aikana Thaimaassa tavata. Haaveissa kuitenkin olisi Thaimaata pohjoiseen matkatessamme pysähtyä vaihteeksi jossain paikassa, joka ei olisi vielä niin massaturismin saavuttama. Nähtäväksi jää, löytyykö matkan varrelta sellainen paikka.

Joululahjoja emme juuri lähettäneet. Tässä kuitenkin taas pieni lahja teille! Uuden vuoden ja vuosikymmenen alku on hieno hetki ihmisen elämässä vähän mietiskellä, missä mennään ja millä mielellä. Malesian kieli (joka on todella samankaltainen indonesian kanssa!) tarjoaa yhden työvälineen tähän. Olkaa hyvät, tästä ajatusta tästä hetkestä tai asennetta tulevaisuuteen. Supsup sui!





 

Siis hyvää vuotta 2020, lah!

1 kommentti: