Monikulttuurinen sääntö-Singapore

Aasianmatkaa suunnitellessamme oli itsestään selvää, että Singaporessa on käytävä. Olivathan siellä ennen meitä käyneet mm. sellaiset merkittävät henkilöt kuin mummo ja Phileas Fogg. Ensimmäinen toi tuliaisiksi hienon shortsipuvun ja toinen pysähtyi etsimään prinsessan sukulaisia (ja tästä korvamato teillekin). Itsestään selvää oli myös se, ettei siellä viivyttäisi pitkään, sillä hintataso on jonkin verran naapurusmaita korkeampi. Viivähdimme Singaporessa neljä yötä, mikä kuitenkin riitti ilmapiirin aistimiseen ja humputteluunkin.

Mummon tuoma shortsipuku Singaporesta. Delfiini vinkui, kun sitä painoi. Jostain kumman syystä moni 90-luvulla kasvanut lapsi tuntuu kavahtavan pellejä.

Kaupunkivaltiolla on kiinnostava lähihistoria. Singapore on ollut Iso-Britannian siirtomaavalta 1819 alkaen reilun sadan vuoden ajan. Toisen maailmansodan aikana maa oli muutaman vuoden ajan japanilaismiehityksen alla. Sittemmin se kuului hetken aikaa Malesiaan ennen kuin itsenäistyi vuonna 1965. 

Sotahistoriaan kävimme tutustumassa entiseen Fordin tehtaaseen perustetussa museossa. Paikka on osuva valinta siksikin, että Singaporen antautumissopimus vuonna 1942 allekirjoitettiin tehtaan johtokunnan huoneessa, joka tehtaalta edelleenkin löytyy osana museota. Näyttely oli kiinnostavasti kasattu muutamasta eri ajallisesta elementistä: toista maailmansotaa edeltävä aika ja se miten Japanin ja Kiinan jo alkanut  sota näkyi myös Singaporessa, sotavuodet japanilaisten julman miehitysvallan päättymiseen ja brittien paluuseen asti ja sitten Singaporen kehittyminen brittiläisestä siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi. Eri aikojen tapahtumissa keskiössä olivat ihmiset ja heidän kokemuksensa, paljon aikalaishaastatteluja ja kertomuksia arjesta suurien mullistusten keskellä. Näyttelyn teemat summattiin lopuksi varsin jalosti ajatukseen siitä, että kaikkien meidän olisi hyvä oppia tulemaan toimeen keskenämme.

Sotamuseon monipuolinen anti veti mietteliääksi. Museossa oli myös niin kylmä, että välillä piti käydä ulkona lämmittelemässä.

Singapore on myös kulttuurisesti kiinnostava paikka. Kolme neljäsosaa asukkaista on (juuriltaan) kiinalaisia ja seuraavaksi suurimmat etniset ihmisryhmät malaijeja ja intialaisia. Ilmeisesti maalla on oma rasistinen historiansa, jonka vuoksi etninen harmonia on nykyisin päämäärätietoisesti tavoiteltu asia. En voi olla pohtimatta suomen kielen sanaa ’kantasuomalainen’. Jollei nimittäin Singaporessa ihmistä varmuudella tunnistanut ulkomaalaiseksi turistiksi, olisi ollut hankala sanoa, kuka on ’kantasingaporelainen’. Tämä on mielestäni kiinnostava teema. Arvojeni mukaan ’kantakansalaisen’ määritteleminen tietynlaiseksi on jossain määrin yhdentekevää ja joskus vaarallistakin, eikä se voi perustua ihmisen ulkonäköön, mutta samalla huomaan aivojeni haluavan järjestää maailmaa ja sen ihmisiä lokeroihin. Tekee varmasti hyvää ravistella omia oletuksiaankin ja oivaltaa, että tämä on tietenkin totta muuallakin kuin Singaporessa: pelkän ulkonäön perusteella ihmisestä voi tietää aika vähän – ja saman maan kansalaisuutta voi ilmentää useammalla kulttuurilla.

Kulttuurien rinnakkaiselo ilmeisesti sujuu tätä nykyä ihan hyvin. Harmonia ei tietenkään synny yhdessä yössä ja maassa on varmasti tehty paljon työtä sen eteen. Siitä esimerkkinä useimmat opastetekstit löytyvät neljällä eri kielellä, englanniksi, mandariinikiinaksi, malaijiksi ja tamiliksi, jotka ovat Singaporen virallisia kieliä. Valtaosa ihmisistä puhuu kuitenkin englantia.

Liekö yhteiselon sujumista auttanut myös napakantuntuinen suhtautuminen lakeihin ja sääntöihin. Singapore on tunnettu laistaan, joka kieltää purukumin (nykyisin vain) myymisen Singaporessa, eikä sitä kaupoista löydykään. Tästä huumoria repivät myös Madventuresin Riku ja Tunna. Lisäksi sakon uhalla kiellettyä on esim. roskaaminen ja tien ylittäminen muualta kuin suojatien kohdalta. Metrossa sakotetaan siellä evästäviä ja ilta-aikaan olutta kaupasta ostavaa varoitetaan, ettei sitä saa juoda ulkona sakon uhalla. Myös seksuaaliseen häirintään puututaan tiukoin keinoin: sakon lisäksi luvassa voi olla myös kepitystä ja vankeutta! Ehkä sääntöjenkin vuoksi asiat kuitenkin sujuivat: liikennevaloja ja suojateitä kunnioitettiin, joka paikassa oli varsin siistiä ja muutenkin sääntö-Singaporessa oli aika turvallinen olo.

Durianin tuomisesta metroon ei saa sakkoja, mutta jos on joskus haistanut durian-hedelmän aromikkaan löyhkän, kielto käy  ymmärrettäväksi.

Ye Olde Law.

 Matkalaisen näkökulmasta monikulttuurisuus tarkoittaa myös monipuolisuutta. Little Indiassa vierailimme hindutemppelissä, söimme intialaista ruokaa ja ihastelimme meneillään olevan deepawali-juhlan (toiselta nimeltään divali) kunniaksi ripustettuja valoja. Chinatownissa taas pääsi vierailemaan Buddhan hammasta säilövään temppeliin ja nauttimaan kiinalaisemmista mauista. Ja tietenkin kävimme ihmettelemässä myös siirtomaa-ajan muistomerkkiä, siirtokuntasopimuksen solmineen kuvernööri Rafflesin mukaan nimettyä Raffles-hotellia. Singapore Sling on kuulemma saanut alkunsa Rafflesin baarimestarin käsistä. Drinkki suunniteltiin alun perin naisille, jotka saivat julkisella paikalla juoda vain alkoholittomia juomia, usein siis jonkinlaisia mehuja. Ovela baarimestari kehitteli juoman, joka näytti kauniilta mehucocktaililta, mutta sai kyllä punan nousemaan poskille.

Deepawalin valoloistoa.

Jos pitää lähteä, niin sen voi tehdä tyylillä hindujen mukaan. Voipa olla itse hautajaisetkin hieman toisensorttinen tilaisuus kuin mustanpuhuva luterilainen elämänpäätösjuhla.

Sri Mariammanin hindutemppeli.

Buddha Tooth Relic -temppeli.

Kuuluisa Raffles-hotelli, jossa brittiläinen ylemmistö hurvitteli siirtomaa-aikana. Tällä hetkellä yhden yön majoitus maksaa halvimmillaan vain reilut 600 euroa. Ens kerralla sitte!

Singapore Sling. Ei kuitenkaan Raffles-hotellissa nautittuna, sillä pöytäpaikkaa olisi saanut jonottaa parikymmentä minuuttia ja drinkin hinta lähenteli 25 euroa.

Yhden päivän käytimme humputtelemalla paikallisessa vesipuistossa. Siellä tunsi todella olevansa Singaporessa (singa = leijona, pura = kaupunki), kun tuplarenkaalla vuoristoratavesiliukumäkeä laskiessa toinen matkalainen karjui kuin leijona.

Turisteille Singapore tarjoaa paljon muitakin nähtävyyksiä maailman korkeimmasta maailmanpyörästä (Singapore Flyer, 165 m) eläintarhaan ja Universal Studios -teemapuistoon. Reppureissaajalta matkabudjetti hujahtaisi näissä kalliimmissa paikoissa varsin nopeasti, siksi moni hintavampi tekeminen jätettiin fiksusti väliin.

Oman elämänsä merlion valmistautuu karjumaan vesiliukumäessä.

Singaporen lentokentällä voi käydä ihastelemassa upeaa sisämetsää ja sinne rakennettua 40 metriä korkeaa vesiputousta.

Onneksi mielekästä nähtävää ja ihmeteltävää riittää pienemmälläkin rahankäytöllä ja reissussa monet hauskat kokemukset syntyvätkin pikkurahalla. Chinatownin ja Little Indian food marketit tarjosivat kohtuuhinnalla hyvät pöperöt, rantabulevardeilla saa käyskennellä ilmaiseksi ja metro oli vähän pidemmille matkoille oiva kulkupeli. Eräänä iltana haimme iltapalaksi voileivät kioskilta ja päädyimme hostellimme kattoterassille pitämään (kaikkien yllätykseksi) Harry Potter -fanitapaamista tsekkiläismatkaaja Tinan kanssa. Hienoja kohtaamisia (luihuistenkin kanssa!) ja merkityksellisiä pieniä hetkiä - niistä reissu koostuu.

Chinatownin ja Little Indian ruokamarketeilla ruokakojuja oli useita kymmeniä.

Aasialainen jälkiruoka cendol, joka sisältää riisijauhohyytelöä, kookosmaitoa ja punaisia papuja. NAM (paitsi ei Jannen mielestä).

Seuraava kuukausi kuluu kauimpana kotoa, päiväntasaajan eteläpuolella Indonesiassa. Indonesiasta emme varanneet lainkaan majoitusta emmekä suunnitelleet tulevaa kuukautta ensimmäistä pysähdystä pidemmälle etukäteen. Ensimmäisenä menemme kuitenkin katsomaan, miten nuorisolaiset juhlivat Kutalla ja kuinka surffilauta kestää jalkojen alla.