Pohjoinen pääkaupunki

Puhuminen Kiinasta vietettyään viikon sen pääkaupungissa Pekingissä on vähän sama kuin kertoisi millaista Suomessa on oltuaan tovin Helsingissä - potenssiin kymmenen. Kiina on monella tapaa hämmentävä: 1,43 miljardia ihmistä, mutta vain yksi aikavyöhyke. Tuhansia vuosia rikasta kulttuuria, mutta nykyinen valtio täyttää lähipäivinä vasta 70 vuotta.

Monin paikoin tämä lähestyvä juhla näkyi jo nyt. Punaisia lippuja kadunvarsilla, samansävyisiä hihamerkkejä myyjillä, satoja katukuvaan tupsahtaneita yleisövessoja (ilmaisia vessoja oli muutenkin joka kulmalla!) ja kontrollikoneiston vahvaa näkyvyyttä ja turvatarkastuksia hieman tavallista enemmän. Tiananmenin tai tunnetummin Taivaallisen rauhan aukio ja Kielletty kaupunki suljettiin yleisöltä jo yli viikkoa ennen vuosipäivää.
 

Taivaallisen rauhan aukio olisi varmaan ollut hienompi
vähän lähempää katseltuna. Kielletty kaupunkikin muuttui
(taas) kirjaimellisesti kielletyksi 21.9. alkaen.

 Olimme tietoisia alueen sulkeutumisesta tiettynä päivänä. Jostain syystä jäi kuitenkin kalenteriin katsomatta. Taivaallinen rauha jäi tällä kertaa saavuttamatta ihmisten asettamien rajoituksien vuoksi (niin tuttua?). Kiellettyyn kaupunkiin kuitenkin ehdittiin. Jono turvatarkastuksiin oli pitkä ja kiltin suomalaisen jonotuskulttuurin kasvatille kiinalaisten etuilu tuntui toki töykeältä. Pahin virheinvestointi tehtiin heti lipputarkastuksen jälkeen, kun molemmille ostettiin elektroninen opastuslaite. Korvanapista piti teoriassa aina tietyssä paikassa kuulua mielenkiintoista faktaa kohdalle sattuneesta rakennuksesta tai alueesta, mutta monin paikoin vain toisella meistä laite toimi ja laitteen sai petollisen helposti vaihtamaan puhutun kielen englannista kiinaksi.

Muutama muukin turisti oli paikalla. Peking on ilmeisen
suosittu kohde myös kiinalaisten keskuudessa.

Kielletty kaupunki rakennettiin 1400-luvun alussa keisarin hallintoa varten. Pääsy keisarin palatseihin olikin kirjaimellisesti kielletty tavalliselta kansalta kuolemanrangaistuksen uhalla aina viimeisen keisarin alueelta poistumiseen vuonna 1924 saakka. Siinä välissä ja sen jälkeen alue on nähnyt Kiinan historian monia käänteitä. Nykyään se on vuosittain noin 16 miljoonaa vierasta houkutteleva turistikohde. Toki 72 hehtaarin alueella riittää nähtävää, hyvän opaskirjan kanssa alueella menisi hyvin helposti kokonainen päivä - meille riitti muutama tunti. Vaikuttava, majesteetillinen kohde.

Eläinfiguurien määrä temppeleiden katonharjoilla kertoi rakennuksen merkittävyydestä. Mitä enemmän figuureja, sitä tärkeämpi rakennus. Kielletyn kaupungin tärkeimmässä rakennuksessa, Korkeimman harmonian salissa niitä on 11. Kyseinen sali toimi merkittävien seremonioiden tilana.

Keisarillinen puutarha.

Jalkavaimon asuinmökki.

Jo sisäänkäynti henkii futuristista tunnelmaa,
äänimaailmana elektronista musiikkia.

Jos Kielletty kaupunki oli sukellus Kiinan historiaan, VR-teemapuisto SoReal vei nykyhetkeen ja hieman ehkä tulevaankin. Kauppakeskukseen sijoitetussa SoRealissa pääsi eri kokoisiin huoneisiin hämmästelemään virtuaalitodellisuutta erilaisten pelien avulla. Valitsimme kolmen pelin paketit ystävällisen työntekijän avustuksella.

Ensimmäiseksi pelasimme yhdessä kolmea kiinalaista nuorta vastaan virtuaalisella areenalla ammuskelupeliä, seuraavaksi pakenimme kahdestaan zombieita ja viimeisenä pääsimme vielä ammuskelemaan yksin pahoja tyyppejä. Aivan huikea kokemus! Adrenaliini kohisi suonissa ja syke hakkasi. Samalla tuli varmaan tarjottua pelihuoneen työntekijälle viihdettä kiljumalla ja koikkelehtimalla ympäri tyhjää huonetta. Vaan minkäs sille voi, kun selvästi näkee, että kiiluvasilmäinen zombie on tulossa hamskuttamaan minun aivoja. Reissubudjettiin käynti teki toki loven, mutta oli helposti sen arvoista.

Pelivälineet: selkään "reppu", käteen
"ase" ja päähän "kypärä" eli
virtuaalilasit ja kuulokkeet.

Näin ammuskellaan
kahdella aseella yhtä aikaa
pahoja tyyppejä.

Suurella alueella oli tilaa pelata. Seinät ja pylväät vähän
huolettivat, mutta törmäyksiltä välttyminen
oli ratkaistu pelin mekaniikassa.

Sorealissa myös sisustus oli kohdillaan. "Metrovaunun" ikkunoiden äärellä jokainen aikanaan Resident Evilinsä pelannut pysähtyy ihastelemaan, kun samaan aikaan iho nousee kananlihalle.

Kiinan muuri oli yksi ennakkoon sovituista pakkovisiiteistä ja kyllähän käynti kannatti. Muurin eri mittaisia pätkiä löytyy pitkin Kiinaa, mutta Pekingin lähellä sijainneista paikoista kävimme Badalingissa, joka on varsin suosittu paikka. Huikeat maisemat huipulta, mutta jyrkät portaat ja yleinen luonnoton kaltevuus tekivät kepposet reissuduomme korkeanpaikankammoiselle osapuolelle, joka tuli huipulta alas funikulaarilla. Toinen sen sijaan jatkoi kulkua eteläiseltä reitiltä vielä pohjoisen korkeammille vartiotorneille satoja kanssaturisteja seuranaan. Kaltevat nousut portaiden kanssa ja ilman laittoivat puuskuttamaan.

Paikoin kulkureitti oli aika jyrkkä.

Korkeudesta ahdistunut Janne,
jonka muurikiipeily päättyi tähän.

 

Nousuissa alkoi hapottaa,
mutta maisema kesti katsetta.

Eteläinen reitti oli vähäväkisempi.

Kaikkiaan muuria tuli tallattua muutaman kilometrin verran – pituutta koko kompleksillahan on noin 6000-9000 kilometriä. Muurin vanhimmat osat ovat 700 luvulta eaa. ja 200 eaa. sitä on alettu yhtenäistää. Viimeisimmät rakennelmat on tehty 1800 vuotta myöhemmin 1600-luvulla. Muuri kiemurtelee maisemanmukaisesti ja ympärillä on aikamoista ryteikköä.

Siinä astellessa ehti pohdiskella myös sitä, kuinka lyhytjänteisiä monet omat projektit ja ponnistelut ovatkaan. Tai millaiset pienet ”ryteiköt” välillä tuntuvat olevan esteenä edes ryhtymiselle. Toki jos oman elämänikin projekteihin edes hetken aikaa osallistuisivat kaikki Kiinan miespuoliset edustajat, ehkä sitä saisi enemmän aikaan.

Kuvan kaukaisinkin huippu tuli kavuttua.

Isojen nähtävyyksien lisäksi keskityimme ihmettelemään Pekingin katukuvaa pitkälti jalkaisin, jolloin näki kummasti enemmän kuin metron ikkunoista. Reilun viikon aikana käveltyä tuli useita kymmeniä kilometrejä. Liikenteeseen sai siis osallistua pitkälti jalankulkijan roolista.

Hyvä uutinen maailmalle on, että moni pekingiläinen näyttää siirtyneen polttoainekäyttöisestä skootterista sähköpeliin. Samalla se on huono uutinen turisteille. Nämä ninjaskoottereiksi ristimämme laitteet eivät nimittäin juurikaan pidä ääntä. Pimeällä kujalla ilman ajovaloja kohdalle ilmestynyt ajopeli oli aina hieman kuumottava kohdattava. Liikennekulttuuri lienee samansuuntainen kuin muutenkin tällä suunnalla maailmaa: sekoitus hallittua kaaosta ja lievästi murhanhimoista suhtautumista jalankulkijoihin. Liikennevalot olivat kuin ravintoloiden tupakointi kielletty -merkit: siinähän ne ovat, mutta eivät välttämättä vaikuta todellisuuteen millään tavoin.

Muovia (houkuteltavasti muotoiltunakin)
Kiinasta löytyy paljon.

Ihana puisto. Siperia ilmeisesti opetti
olemaan hymyilemättä valokuvissa.

Työtoverit! Tästä nyt kuulkaa ideaa syksyn toimintasuunnitelmiin. Kun Pekingin ilta pimeni,
Pyhän Joosefin katedraalin pihalle tuotiin kajari ja laitettiin tanssiksi.

Liikennettä paikallinen virkavalta ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut valvomaan, vaikka poliisi ja armeija ovatkin läsnä lähes jokaisella vilkkaammalla kadunkulmalla. Lähestyvän juhlapäivän valmistelutkin saattavat tällä erää näkyä lisääntyneenä valvontana, mutta missään muualla maailmalla vastaan ei toistaiseksi ole tullut vähintään kahden hengen asepukuista vartiota joka ikisen metroaseman suulla.

Pose like the locals!

Internetin vartioinnista sen sijaan tiesimme jo etukäteen. Hankkimamme tiedonkulkua suojaava ohjelma ei kuitenkaan toiminut Kiinan verkossa. Kun ohjelman kytki päälle nettiyhteyteen kirjautumisen jälkeen, nettiyhteys katkesi. Ikävän valvonnan tunteen lisäksi saavuttamatta jäi aika moni nettisivu ja palvelu, joita tulee päivittäin käytettyä. Kiinassa ei tavata käyttää Facebookia tai Googlea (sivuhuomiona mainittakoon pohdintamme, onko kiinan kielessä olemassa googlettamista vastaava verbi paikallisen hakupalvelun mukaan. Tietääkö joku?). Siksi esimerkiksi blogimme päivittäminen meinasi jäädä tekemättä ja sähköpostit lukematta, koska alustat ovat Googlen omistamia. Eräs tuttavamme, tietoliikennevelho, kuitenkin avitti meitä oikean ohjelman pariin ja suojattu yhteys avautui useimmiten myös näille ”kielletyille” sivuille.

Peking oli mielenkiintoinen etappi matkallamme. Ei syntynyt tarvetta päästä tänne uudestaan, mutta ilman meitäkin täällä kävijöitä riittää. Monesta asiasta myös huomaa, että suurin osa vierailijoista puhuu kiinaa. Muunkielisiä turisteja ei varsinaisesti hemmotella opasteiden, menujen tai kauppojen julkisivujen monikielisyydellä. Tosin ihan pahimmilla turistikaduilla emme ravintoloissa käyneetkään ja ilmeisesti mandariinikiinaa sanatarkasti vaikkapa englanniksi käännettäessä on suuri riski sortua tahattoman hilpeisiin käännöskukkasiin. Siitäpä syntyikin ajatus:

Koska reppukapasiteettime on rajallinen, emme juurikaan tuo tavaratuliaisia mukanamme Suomeen. Kiinantuliainen tulee nyt kuitenkin teille, hyvät ystävät, tässä. Voit valita tästä itsellesi mieluisan rahakukkaron ja nauttia sen ilahduttavasta, opettavasta ja (paikoin ehkä liiankin) esoteerisesta viisaudesta ja kantaa sitä mielessäsi ja voimaantua synkän syksyn keskellä. Olkaa hyvät!

P.S. On tosi vaikeaa päättää, mitkä valokuvat jaettaisiin kanssanne. Siksi niitä on niin paljon!