Kolme kautta Madventuresia sen teki: lopetettiin se vaiheilu ja päätettiin lähteä menemään

Vastaan tuli romaani, jonka päähenkilö päätti lähteä vuodeksi reissuun seikkailemaan. Hänen matkansa alkoi päiväkirjamerkinnällä, jonka päähenkilö kirjoitti barbi-kielellä. Mikä hieno tapa aloittaa jotain suurta! Kelpaa meillekin:

"Nyt nää päättäis pitää välivuoden töistä ja lähtee seikkailemaa maailmalle. Jos nää ois oravii, ni nää niiku hyppäis pois pyörästä ja laittais sen parkkii vähäks aikaa. Nää alkais vähä kitsailla eikä aina vaa söis Dominosushii joka viikko. Nää möis moottoripyörät ja sit muutenkii kaikki ihanat tavarat, joita niil on kotona. Ja sit nää pakkais loput tavaransa kahteen pahvilaatikkoon ja veis ne sukulaisten nurkkiin, ko näil ei sit ois enää omaa kotiikaa. Rinkkaa nää laittais kuitenkii jonkuu tavaran ja ajelis ne selässä junalla Kiinaa asti. Sen jälkee nää matkustais vaikka minne ja näil ois ihana vuosi (eikä näit ryöstettäis jo Moskovassa) ja nää eläis elämänsä onnellisena loppuun asti."

Nyt ollaan suunnitelman siinä vaiheessa, että koti alkaa olla tyhjillään. Suuret huonekalut on myyty ja valtaosa irtainta pakattu odottelemaan ensi kesää.

Vajaa puolitoista vuotta sitten, kun aloimme miettiä tällaisen reissun mahdollisuutta, moni asia tuntui aika mahdottomalta. Mitä tehdä kaikelle omaisuudelle, miten saada riittävä budjetti kokoon ja järjestyykö virkavapaa työpaikoilta. Vajaan puolentoista vuoden aikana kaavailut ovat alkaneet muuttua todeksi. Samalla on ymmärtänyt, että suurin este reissuhaaveen toteutumiselle oli lopulta mielen sisäinen. Kun asioita ryhtyi selvittämään, laskeskelemaan, ja suunnittelemaan, alkoivat ne selkiytyä ja järjestyä yksi kerrallaan. Tavarasta luopuminen on jopa ollut kiinnostava projekti (jota tosin helpotti jo edellisenä keväänä harrastettu konmaritus) ja samalla mahdollisuus miettiä, mikä todella on säilyttämisen arvoista. Säästettävälle omaisuudelle on löytynyt nurkkia sukulaisten luota. Kiitos heille!

Kuvassa viimeisen kotonaoloviikon sohva, sänky ja ruokapöytä.

Muutamaa laatikkoa, vakuumipussia ja huonekalua lukuun ottamatta tässä on Suomeen varastoon jäävä omaisuutemme.

Nyt reilua viikkoa ennen reissun alkua ensimmäiset viisumit koristavat passinsivuja ja Trans-Mongolian junalippujen pitäisi odotella meitä Moskovassa lipputiskillä. Tällä erää suunnitelma on valmiina lokakuun alkuun asti, jolloin saavumme Filippiineille. Syyskuun alussa on tarkoitus nousta junaan Lahen asemalta ja seuraavana aamuna herätä Moskovassa. Moskovasta matkaa jatkuu Pekingiin ja sieltä - jos olosuhteet sallivat - Hong Kongiin. Viimeisin suunniteltu asia tällä hetkellä ovat lennot Hong Kongista Filippiineille, jonka jälkeen reissu jatkuu jonnekin päin Kaakkois-Aasiaa.

Odotuksia reissun annista on vaikea kuvata. Riippumatonta riippumattoilua, aikaa ajatuksille ja hyville kirjoille, sukeltamista sekä mereen että paikalliseen elämänmenoon, ruokanautintoja ja makumatkoja maailman yrjöttävimpiin keittiöihin. Kiireen unohtumista, ajanmääreiden venymistä sekunneista ja minuuteista päiviksi ja viikoiksi. Hyviä juttutuokioita niin lähimmän matkakumppanin, muiden reissaajien kuin paikallisten asukkaidenkin kanssa. Maailman näkemistä uusin silmin.

Lahen juna-asemalta pääsee aika kauas. Tätä olisi tarkoitus harjoittaa siellä kaukana enemmänkin.

Kun päivät kalenterissa ovat kulkeneet kohti elokuun loppua ja virkavapaan alkua, ja kun koti on alkanut käydä tyhjäksi, on pikkuhiljaa alkanut konkretisoitua, mitä olemme todella tekemässä. Pienen hetken tuottelias ja tunnollinen, kelpo veronmaksajaminä on ollut paniikissa tutun, turvallisen, arkisen ja odotetun muuttumisesta epävarmaksi, uudeksi ja toivottavasti kiireettömäksi. Tällä hetkellä mahanpohjan tunne on (ei vielä reissuripulia, vaan) intoa, joka voittaa ne pienet paniikin tunteetkin.

Blogimme ei ole tarkoitus olla kuivakka matkaraportti. Se ei (toivottavasti) tule olemaan seikkaperäinen luettelo jokaisesta matkapäivästä, vaan ennemminkin kuvien rikastuttamaa pohdintaa ja havaintoja maailmalla vastaan tulevista paikoista ja ilmiöistä. Välillä näppäimistöä naputellaan yhdessä (olan yli kommentoiden), välillä milloin Katja ja milloin Janne kirjaa ylös omia ajatuksiaan. Blogi ei varmasti päivity päivittäin, välillä saattaa mennä varmasti helposti viikkokin kirjoitusten välillä.

Olet tervetullut seuraamaan reissumme vaiheita!